perjantai 7. toukokuuta 2021

Pihan / puutarhan uuden nurmikon luo joko siemenistä kylvämällä tai asentamalla siirtonurmikon

Pihan / puutarhan uuden nurmikon luo joko siemenistä kylvämällä tai asentamalla siirtonurmikon

Nurmikkojyrä odottamassa seuraavaa nurmikontekoa (kuva 5.5.2021)

Tiedustelut tilaukset e-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com ensisijassa. 

Puhelimessa 044-3380291 whatsup kuulee mitä sattuu ja muisti pettää.
Puhelimessa enintään että "Oletko lukenut tiedusteluni tai tulee vettä kuin aisaa, siirretään kuivemmalle päivälle".



Ohessa tamperelaisen Olavi Lehdon pihapuutarhurin vinkkejä nurmikon perustamiseen, joita voi soveltaa

Silmäähivelevä kestävä nurmikko syntyy huolellisella pohjatyöllä. Nurmi tarvitsee mielellään kasvualustakseen 15–20 sentin ilmavan multakerroksen. Monasti tyydytään rahoituksellisista syistä vähäisempään, mikä tarkoittaa sitä että multaa saa lisäillä myöhemmin. Myös siemenseos kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan.

Multa ja nurmikkoalueeksi ajatellun pohjan kunnostaminen

Nurmikon perustamisen esitöitä ovat maan parantaminen, kalkitseminen, lannoitus ja tasoittaminen. Kehnosti vettä läpäisevä savimaa kaipaa salaojituksen, jos nurmikkoalue on kovin suuri. Nurmikon voi perustaa myös vanhaan kasvimaahan.

Savimaan saa hyväksi sekoittamalla siihen 5–10 sentin kerroksen karkeaa hiekkaa ja mullasainesta, kuten kuorihumusta tai turvetta.

Hiekkamaa kaipaa vastaavasti turvetta ja kompostimultaa tai ostomultaa.

Yleensä pihamaa ei ole luonnostaan liian kalkkipitoista, vaan pikemminkin hapanta. Liian happamen maan tunnistaa sammaleesta. Hapan maa paranee kalkilla. Kalkitukseen sopii magnesiumia sisältävä dolomiittikalkki tai rakeinen puutarhakalkki.

Perustamisvaiheessa lannoitteeksi sopii NPK-lannos, jota annetaan 10 litraa aarille. Tässä vaiheessa kaliumia ja fosforia saa olla runsaasti, mutta typpeä vähän.

Ihanteellinen maa-aines nurmikolle on hiekansekainen multa.

Nurmikoksi kaavaillun pihapohjan huolellinen tai edes välttävä kunnostus huomiotava:

Kunnosta maa miellellään jo edellisenä syksynä, vaikka kylvö tehtäisiin vasta keväällä.
Muokkaa, lannoita ja kalkitse pohjamaa 15–20 sentin syvyydeltä. Pienen maan muokkaus onnistuu lapiolla, mutta suuri alue vaatii jyrsimen.  Toki jos kovin kivinen alusta niin sinne ei jyrsimellä mennä teriä rikkomaan.

Levitä maahan perustamisvaiheessa seoslannoitetta ja kalkkia pakkauksessa annettujen ohjeiden mukaan.

Poimi kaikki kivet, savikokkareet ja juurakot pois. Tasoita maa verkkojyrällä, tosin pieni alue hoituu rautaharavallakin. Täytä kuopat, jotta vesi ei keräänny niihin.


Nurmetetun alueen tulisi viettää rakennuksen seinästä poispäin 1–3 senttiä metrillä kolmen metrin ajan.

Nurmikon reuna-alueet pyöristetään ja muotoillaan, jotta ruohon leikkaaminen on helppoa. Leikkaamista helpottaa myös, jos nurmikko rajataan käytävän tai aidan vierestä maahan upotettavilla pihakivillä tai muovisella reunuksella.
Nurmen käyttöluokka
Myynnissä on valmiita nurmisiemenseoksia, joista oikea valitaan nurmikon käyttötarkoituksen mukaan. Nurmikon siemenseoksissa on kolme eri käyttöluokkaa: extra, 2, ja 1.

Extra-luokan siemenseos on talvehtimisen kannalta kaikkein kestävintä. Tämän nurmikon voi leikata hyvinkin lyhyeksi, ja se kestää kovaa kulutusta.
2-luokan nurmikon siemenseos on myös hyvälaatuista ja talvehtii hyvin. Se kestää normaalia kulutusta ja leikkausta.
1-luokan siemenseos on tarkoitettu kohtuullista kulutusta ja leikkausta kestävään pihanurmeen.
Parempi siemenseos on heikompilaatuista kalliimpaa, mutta hinta palkitsee käyttäjänsä. Kaikki Suomessa myytävät siemenseokset ovat tarkistettuja takuusiemeniä.

Nurmikon pitää talvehtia hyvin ja kestää leikkaamista. Siementä valittaessa on myös huomioitava nurmeen kohdistava kulutus.

Nurmikon istuttaminen

Valitse kylvöpäiväksi mahdollisimman tyyni poutapäivä.

Sadetin kunnossa? Jollei niin laita kuntoon:

Kastele kunnostettua ja tasoitettua aluetta parina päivänä ennen kylvöä.

Varaa siemeniä 2,5–3 kiloa aarille (10 x 10 m). Säilö mahdolliset ylimääräiset siemenet kuivassa paikassa ja käytä niitä tarvittaessa myöhemmin nurmikon paikkaamiseen.

Kylvä siemenet käsin kahteen kertaan ristiin, jotta saat tasaisen tuloksen ja pystyt paremmin arvioimaan siementen riittävyyden.

Peitä siemenet sentin syvyyteen. Tiivistä alue verkkojyrällä tai tallaamalla, jos alue on pieni.


Kastele lopuksi kylvöalue sadettamallaa sitä kerrallaan noin 10 minuutin ajan.

Kylvöstä kannattaa kastella poutakausina päivittäin siementen itämiseen saakka. Tämän jälkeen kastelua vähennetään.

Nurmikon siemen itää parhaiten, kun maan lämpötila on vähintään +8 astetta.

Siirtonurmikon asennus. Huomioi että hyvä olisi varata ajoissa, että kun kysyt niin on siirtonurmikko loppu tai saat odotella enemmän kuin ajattelit

Siirtonurmen voi asentaa mihin tahansa aikaan kesästä, jos kastelusta huolehditaan.

Kastele hyvin kunnostettua pohjamaata parina päivänä ennen nurmirullien asentamista. Avaa nurmirullat vasta asennusvaiheessa. Huolehdi, että ne eivät pääse kuivumaan. Rullien katkaisu onnistuu tasateräisellä lapiolla.
Levitä uusi rulla limittäin edelliseen nähden. Vaakasaumat eivät saisi kulkea samassa linjassa. Saumoista pitäisi tulla mahdollisimman tiiviitä.
Tiivistä koko alue lopuksi tallaamalla tai verkkojyrällä ja kastele se kunnolla. Jatka kastelua päivittäin muutaman viikon ajan, kunnes nurmikko on hyvin juurtunut.


Idänsinililjat ovat varma kevätkesän merkki 4.5.2021 pic1-4






Kivikkokasvien kasvuunlähtö varma kevätkesän merkki 4.5.2021



Kauttani pihapuiden mm omenapuiden leikkaukset, pihapuiden kaadot, nurmikoiden pensaiden leikkaukset etc. 

Stihl raivuri 460 Raivaustyöt Tampere Nokia Lempäälä Ylöjärvi Kangasala Talonmiespalvelu@gmail.com

- Osoitteenne?
- Toiveaikanne?
- Käteistä varataan aloitukseen?


Kysy lisää e-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com

Kotitalousvähennyskuitti tilaussähköpostiinne. Erilaisten huuhaatahojen takia en tässä markkinointiblogissa jaa mitään y-tunnuksia, vaan kun tiedustelut etenevät tilaukseen ja maksuun niin siinä on y-tunnus kuitissa sekä maksajan tiedot kotitalousvähennystä varten.

---------
Vinkkejä kun multaa tarvitaan enempi kuin pikkupihaan niin kuorma-autolla tilaten:

Jos pikkupiha mihin ei kuorma-autolla pääse ja 100€ tarve niin sitten puuilo, rusta etc mistä multa peräkärryyn ja kohteeseen
----------
-------------------

torstai 10. syyskuuta 2020

Kauttani mm jaloangervoita, hevoskastanjan taimia, istutus-, piha- ja puutarhatöitä laidasta laitaan. Käteisellä edetään.


Yhteydenotot: Talonmiespalvelu@gmail.com 

Puhelin: 044-3380291 whatsup toimii toki teilläkin? 

Laittakaa sähköpostiyhteydenottoonne osoitteenne ja toiveitanne aikataulutusta digikuvaa videota ym. niin helpompi tehdä alustavia arvioita mitä tehdään ja mitä maksaa.

Myynnissä kauttani hevoskastanjoita eri kokoluokissa, sekä mm jaloangervoja laatikoittain tai pienemmissä jaettuina. Hinta tapauskohtaisesti, istutustöistä lisähintaa samoin tilanteen mukaan.


Lintuverkko poistettu hämäläisittäin punaherukkapensaalta 10.9.2020

Punaherukkapensasta tuli nyt leikattua, harvennettua n. 80% ja otettua yksi juurellinen paakku talteen jatkoistuttamisia varten

Kuvissa näkyy hevoskastanjoita, kaikki ovat myynnissä, joten tee tarjouksia tapauskohtaisesti.

Kauttani mm jaloangervoita, hevoskastanjan taimia, istutus-, piha- ja puutarhatöitä laidasta laitaan. Käteisellä edetään.



Tarhapensasmustikka Arto innostui kasvamaan marjottuaan elosyyskuulla 2020


Punahattuja kiitettävästi kivikohopenkissä 10.9.2020?










Punaherukan pieni juurakko mukana, joten tämä osio lähtee varmasti kasvuun keväällä

Punaherukka tuli osittain turhan ripeästi leikelttyä ja palasteltua, tuo mikä valkoisessa istutuskulhossa, ei välttämättä juurru keväällä. Olisi pitänyt malttaa operoida keväällä. Joskus vaan maltti ei ole valttia.

Pepi päärynäpuussa olosuhteisiin nähden kiitettävä sato






Talonmiespalvelu@gmail.com 

Puhelin: 044-3380291 whatsup toimii toki teilläkin? 

Laittakaa yhteydenottoonne osoitteenne ja toiveitanne aikataulutusta digikuvaa videota ym. niin helpompi tehdä alustavia arvioita mitä tehdään ja mitä maksaa. 

Istutus-, taimi-, työ ymv toiveitanne ;)?


-----------------------------------------------------------------
https://tamperelainen-puutarhuri.blogspot.com/
------------------

lauantai 9. toukokuuta 2020

Tamperelainen puutarhuri pihapuutarhuri kotipuutarhuri puunkaataja maanmuokkaaja käytettävissänne tilaten sähköpostilla

Tamperelainen puutarhuri pihapuutarhuri kotipuutarhuri puunkaataja maanmuokkaaja käytettävissänne tilaten ensisijassa:  Talonmiespalvelu@gmail.com

Puhelin: 044-3380291 whatsup toimii toki teilläkin? 
Laittakaa yhteydenottoonne osoitteenne ja toiveitanne aikataulutusta kuvaa videota ym. niin helpompi tehdä alustavia arvioita mitä tehdään ja mitä maksaa.

Pihapuiden koivujen kuusien haapojen kaadot kaadonsuuntaaja lompakkotalja, kaatosakset mitä milloinkin apumiehen kanssa jotta homma menee kuten pitää. 
Käteisellä edetään kussakin kohteessa on sitten toimi mikä vaan puunkaadota maanmuokkauksiin esim puutarhajyrsimellä: 
https://puutarhajyrsintaa-viking585-pirkanmaa.blogspot.com
Pankki- ja luottotoiminta ei kuulu toimiini näinä epävakaina aikoina. Ihmettelevät nykyään ulkomaillakin kun suomalaiset tarjovat pankkikorttia pikkuostoksiinkin. Suurin osa EU:ta Saksasta alkaen toimii käteisellä. Vähemistöön kuuluvat Ruotsi ja Suomi joiden yhteenlaskettu popula ei ole edes 3% EU:n väestöstä.

Koho- ja kivipenkkien teko kukkapenkeiksi, sekä vuodenaikojen mukaan kukkapenkkien, nurmikoiden, puutarhanhoito:



Vadelmapensaiden kevätleikkaukset ja tuenta, sopimuksen mukaan kareikkeiden tuonti





Nautitaan keväästä ja kunnostetaan pihat puutarhat kukkimaan ja tuottamaan marjoja hedelmiä elosyyskuulle?

--------------------------


Keväällä kasvien uudelleenmultaaminen, lannoitus mm mustalla mullalla, turvemullalla, kananpaskalla, kalkilla jne.

 Miten kulloinkin sovitaan uudelleenistutuksisa kohopenkkien istutusten hoidosta kussakin kohteessa:


Mustaherukkapensaille turvemultaa, mustaamultaa, kariketta, kananpaskaa, sekä kastelua lopuksi:





Kananpaskaa olkaa hyvä herukkapensaiden juurille mullan sekaan, kariketta päälle ja ämpärillä vettä jotta alkaa liukenemaan herukkapensaiden juurille





Kevätesikot sopivat juhlistamaan kevättä koska alkavat kukintansa heti toukokuulla ja näin joitakin kukkia kukkimassa äitienpäiväksi 10:s toukokuuta


Myynnissä / uudelleensijoitustaan odottamassa jalonangervoja pensasmustikoiden välistä otettuna


Jaloangervoita myyntivideomme, ohessa myös ko irrotetuista jaloangervopehkoista, mitkä jäävät odottamaa siirtoistutustaan tai käteistä vastaan noutajaansa?




Istutetut tillit kukkalaatikoissaan odottavat siirtoaan parvekkeenreunalle, niin eivät pääse etanat yllättämään. Poistojen seurauksena lisää rhodomultaa pensasmustikkapenkkiin syntyviin aukkoihin esim kaupan käytettyihin banaanilaatikkoihin laittaen niin ei pääse mullat valumaan nurmikolla vaan syntyy yhtenäinen pensasmustikkakohopenkki, mitä helppo huoltaa ja poimia elokuulla marjasatoa.


Erilliset kohopenkit on helpompi suojata myös ympäri vuoden rusakoita ja metsäkauriiden vierailuja vastaan




Kohopenkkien turvalaudoituksesta voi olla montaa mieltä. Savisessa maassa kevään tullen pullahtavat ylöspäin jolloin niitä voi naputella takaisin maansisään. Pääasia ettei kauriit ja rusakot pääse liian helpolla natustamaan sitä mikä ei heille ole tarkoitettu.











----------------------------------
Jaloangervopenkki muuttumassa kokonaan pensasmustikkapenkiksi vaiheittain:



Kivi- ja kohopenkkejä voi muotoilla miten sovitaan ja kun on tarveaineita sopimuksen mukaan hankituna tai hankitaan:








Kukkapenkin pohjan tekoa ja uudelleenistutuksen valmistelua kohopenkkiin, mihin sitten laitetaan esim malvaa.

Katso puutarhan montunkaivuuvideo:


Lapio, talikko tarpeen näissä hommissa:





Mustaherukka on varma valinta niin aitakasviksi eri tasoilla maanpinnalla tai kohopenkissä







Käytettävissämme asiakaskohteisiin pihojen puutarhojen maanmuokkauksiin Viking puutarhajyrsin
Katso blogista paremmin.  Lisäksi oksahakkuri Stihl 460 jolla hoituu alle 6 cm oksistojen silppuamiset hakkeeksi karikkeeksi istutuksillenne pihoissanne puutarhoissanne. 

---------------------------------------

Tamperelainen puutarhuri Olavi Lehto käytettävissänne käteisellä edetään, kotitalousvähennysoikeus töistäni
https://tamperelainen-puutarhuri.blogspot.com/
---------------------------------------